Tuella tasavertaisuutta

Positiivisella erityiskohtelulla tarkoitetaan henkilöä tai ryhmää tukevaa toimintatapaa, jolla pyritään turvaamaan, että tuen kohde ei jää eriarvoiseen asemaan. Hyvinvoivassa Turussakaan kaikilla ei ole yhtäläisiä lähtökohtia pärjäämiseen. Raadollisimmillaan eriarvoisuus voi näkyä heti koulutien alussa. Valitettavasti jo perusasteella on havaittavissa yhteys oppilaan taustan ja oppimistulosten välillä.

Turussa pyritään ennaltaehkäisemään ongelmien kasautumista, lisäämään koulutuksellista tasa-arvoa sekä sosiaalista tasapainoa eri alueiden välillä. Välineenä tähän työhön käytetään positiivisen erityiskohtelun mallia, jossa rahaa jaetaan tunnistetun tarpeen mukaisesti sitä tarvitseville kouluille. Rahaa kouluille jaetaan oppilaiden yksilölliset tilanteet huomioiden rehtoreiden kanssa yhteistyössä rakennetun laskentamallin mukaisesti.

Koska on selvää, että pelkkä kaupunginosa tai alue ei ole riittävän täsmällinen jakoperuste, vaan nimenomaan tuen tarvitsijat, on Turun rahanjakomallissa huomioitu nimenomaisesti oppilaat yksilöinä ja kouluina. Mallin lähtökohtana on yhdenvertainen kohtelu koulupaikasta riippumatta ja mallissa yksilöiden tarpeet ratkaisevat koulun saaman tuen.

Turun oman panoksen lisäksi koulujen positiiviseen erityiskohteluun saadaan korvamerkittyä rahaa opetusministeriöltä. Ministeriöltä saatavan rahan jakaminen eroaa Turun omasta, yksilöihin perustuvasta, rahojen jaosta siten, että ministeriön rahat jakaantuvat kouluille postinumeron mukaisten indikaattorien kuten työttömyyden, koulutustason, vieraskielisten määrän ja näiden suhteellisen eron valtakunnalliseen keskiarvoon perusteella.

Tuen jakautumisesta huomaamme, että alueilla todella on eroja. Siinä missä Lausteen koulu saa rahoituksestaan mainituista tukimuodoista 17,8 prosenttia ja Varissuon koulu 19,1 prosenttia, muodostuu muun muassa Luostarivuoren alakoulun rahoituksesta ainoastaan 2,2 prosenttia näistä elementeistä. Tällainen vertailu vastaa varmasti yleistä käsitystä alueiden eroista, mutta se on silti herättävää luettavaa. Huomionarvoista on myös, että jokainen kaupungin koulu saa kuitenkin osansa tästä heikoimmille tarkoitetusta tuesta.

Koulujen positiivisen erityiskohtelun rahanjakomalli on myös pääosin yhdenvertaiseksi koettu. Täydellinen se tuskin kuitenkaan on. Mitä päättäväisemmin ja voimakkaammin haluamme lasten eriarvoisuuteen puuttua, sitä rohkeampia ja selvempiä valintoja täytyy pystyä tekemään. Pieni extra-raha vähemmän tukea tarvitsevassa koulussa voisi olla suuri elämän mittainen lahja syrjäytymisvaaran varjostamalla alueella.

Kolumni on julkaistu Turkulaisessa 17.10.2018 sekä nettiversiona osoitteessa https://www.turkulainen.fi/blogi/712548-tuella-tasavertaisuutta