Blogi

22.1.2020

Kolumni: Katse lähiöihin

Turku on monella mittarilla onnistunut ja hyvä kaupunki. Alueiden väliset hyvinvointierot ovat kuitenkin selkeitä ja kaupungilla riittää työsarkaa alueiden eriarvoistumisen kitkemiseksi. Alueellisesti tasaisempi hyvinvointi ei tarkoita tasaisen tylsää ja tasapäistettyä kurjuutta, vaan sitä, että joka puolella Turkua uskalletaan unelmoida onnellisesta huomisesta.

Kaupungilla on työkalupakissaan kaavoituksen monopoli. Tarpeeksi rohkealla täydennyskaavoituksella saadaan uutta elinvoimaa puoli vuosisataa sitten rakennettujen suurten lähiöiden pirtaan. Kaavoituksen lisäksi kaupunki pystyy vaikuttamaan kaupungin vuokra-asuntojen sijoitteluun. Vahvana onnistuneen kaupunkisuunnittelun trendinä Turussakin pyritään hajauttamaan omaa vuokra-asuntokantaa ympäri kaupunkia. Keskittymistä ehkäisee myös Turun toimiva yksityinen vuokramarkkina.

Liikenneratkaisut ovat kaupunkisuunnittelun kovaa ydintä. Ehkä voimakkain mahdollinen teko alueiden välisen eriarvoistumisen kitkemiseksi olisi uusi joukkoliikenteen valtimo eli ratikkalinja keskustasta Varissuolle. Linja toisi yhden suurimmista lähiöistä suoraan kaupunkikehityksen keskiöön. Eriarvoistumiskehityksen suunnan muutos on tältäkin osin mahdollinen, jos tahtoa riittää.

Alueiden ehostamisella on monet kasvot. Siinä missä Varissuo eliksiirinä toimisi ratikka, odottaa Lauste tarvitsemiaan kouluratkaisuja ja Runosmäessä polkaistaan käyntiin monitoimitilahanke, johon yhdistyy muutakin alueen kehittämistä. Vaikka kaupungilla onkin kaavamonopoli, niin kaupunkisuunnittelun ideoinnin yksinoikeutta sillä ei onneksi ole. Länsipuolen lähiöiden eli Pansion ja Pernon toivonkipinää hehkutti yksityinen rakennusliike, joka julkaisi näyttävän ja kokonaisvaltaisen suunnitelman kaupunginosien kehittämiseksi.

Tärkeimpiä ovat kuitenkin asukkaiden visiot – eli unelmat, haaveet ja toivo. Turun pitkäaikaistyöttömyys on puolittunut viimeisen kolmen vuoden aikana, monet lähiöistä pärjäävät erinomaisesti erilaisissa onnellisuusmittauksissa ja koettu turvallisuus on tasaisesti korkealla. Toivoa siis on.

Kolumni on julkaistu Turkulainen-lehdessä 22.1.2020

 

11.12.2019

Lapset on tuotava turvaan

Velvollisuutemme on olla aina lasten puolella. Näin todettiin YK:n lastenjärjestö UNICEF:n verkkojulkaisussa, jossa perusteltiin miksi al-Holin leirillä epäinhimillisissä oloissa vaarassa olevia lapsia on autettava.

Olen järjestön sanoman kanssa täysin samaa mieltä. Meidän on oltava aina, myös vaikeina hetkinä, lasten puolella. Mitä se tässä tapauksessa tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että suomalaiset lapset on tuotava leiriltä Suomeen turvaan.

Tämä taas voi tarkoittaa sitä, että lasten mukana on tuotava myös äitejä, jos lasten etu tämän vaatii. Ei ole varmaa, onko lapsia mahdollista tuoda Suomeen ilman äitejään. Asia ei ole yksin suomalaisten viranomaisten käsissä. Samoin ei ole varmaa, että luovuttavatko paikalliset viranomaiset äitejä, eli ISIS-taistelijoiden puolisoita tai ISIS-taistelijoita itse, Suomeen tuotaviksi.

Täysin varmaa on kuitenkin se, että yksikään leirillä oleva lapsi ei ole leimallisesti ISIS-lapsi tai terroristi, vaan ihan tavallinen viaton lapsi. Lapsi, jota meidän aikuisten on suojeltava. Meillä on oltava selkärankaa puolustaa lapsia riippumatta siitä kuinka suosittua tai epäsuosittua se kulloisessakin poliittisessa tilanteessa on. Pelko ei saa lamauttaa auttamishalua tai -kykyä.

Pelko näyttäytyy kahtena. Ensinnäkin ihmisiä näyttää pelottavan kotimaan turvallisuuden puolesta. Voivatko lasten mukana mahdollisesti palaavat äidit horjuttaa turvallisuutta Suomessa? Supokin on ainakin jossain julkitulleessa arvioissa pitänyt todennäköisenä, että radikalisoituneet ISIS-puolisot ja taistelijat jatkanevat radikaalia toimintaa tai siihen lietsomista myös Suomeen palattuaan. Tämäkin uhka on otettava todesta. Mainittu uhka on kuitenkin hallittavissa. Ainakin minulla on täysi luotto Suomen poliisiin, suojelupoliisiin ja myös sosiaalityöhön.

Lasten hätä ja vaaranalaisuus al-Holin leirillä ei kuitenkaan ole hallittavissa. On paljon todennäköisempää, että leirillä olevat kolmekymmentä suomalaista lasta joutuvat terveyttä ja henkeä uhkaavaan vaaraan, kuin se, että joku pelastettujen lasten äideistä toteuttaisi Suomessa hirmuteon. Kyse on valinnasta lasten suojelemisen ja hallitun riskin sekä lasten vaaraan jättämisen ja hallitsemattoman riskin välillä.

Voidaan jopa todeta niin, että on voimme joko pelastaa lapset ja mahdollisesti äidit, tutkia ja tuomita heidät hyvinvointi- ja oikeusvaltion piirissä. Tai vaihtoehtoisesti väistää vastuumme, jättää lapset armotta hädän keskelle ja tuomita lapset samalla kärsijöiksi mahdollista vanhempiensa rikoksista.

Uskon suomalaisiin viranomaisiin, lastensuojeluun, poliisiin ja oikeuslaitokseen Syyrian horjuvaa hallintoa tai Pohjois-Irakin kurdi-itsehallintoa vankemmin. Pohjoismaisen oikeusvaltion kyky käsitellä kompleksisia lastensuojelun, huostaanoton, rikosoikeudenkäynnin ja ennaltaehkäisyn kaltaisia kysymyksiä on aivan eri tasolla kuin horjuvien ja sotien runtelemien alueiden.

Toinen pelon muoto on paljon raukkamaisempi. Tämä toinen pelko nimittäin liittyy siihen, miltä seuraava gallupkäppyrä näyttää, mikäli selkäranka pysyy suorassa ja lapsia autetaan. Jatkaako perussuomalaisten kannatus nousuaan, jos uskalletaankin asettua suojelemaan lapsia? Voi olla, että jatkaa. Sillä ei kuitenkaan pitäisi olla tällaisessa tilanteessa mitään merkitystä. Ainoa, vastuullinen ja ratkaiseva asia tulisi olla lasten puolelle asettuminen.

Yhtä viheliäistä on yrittää ratsastaa pelolla. Varsinkin oppositiosta käsin on liian vaivatonta heittää bensaa pelon liekkeihin, taivastella ulkoministeriön tai vihreiden ministeri Haaviston pyrkimyksiä auttaa lapsia taikka härnätä horjuvaa, vasemmistohallitusvastuun ja pelkäävien sekä alta sulavien konservatiivikannattajien ristipaineessa taapertavaa hallituspuolue Keskustaa ja sen reaktioista asiaan.

Tapa, jolla maan poliittinen johto on lasten auttamiseen suhtautunut ei ole kenellekään kunniaksi. Hallitus ei ole saanut aikaan selkeää poliittista päätöstä, että lapsia autetaan. Ainakaan sellaista ei ole kerrottu julki. Pelkkä hyvä tahto ei auta, vaan on uskallettava tehdä myös ratkaisuja. Jopa ulkoministeriön luotettava virkakunta on horjunut asian hoidossa ainakin viestinnän suhteen. Kaikkea ei tietenkään voi kertoa julki ja sopiikin toivoa, että asian todellisessa hoidossa tilanne on parempi. Oppositio on samanaikaisesti sekä vaatinut tällaista päätöstä että vastustanut sitä jo varmuudeksi etukäteen. Perussuomalaiset ovat olleet pääpiruna asiassa, mutta erityisen pettynyt olen oman joukkueeni Kokoomuksen suunnalta tulleisiin sydämettömiin kantoihin ja armottomaan politikointiin asialla, joka luonteensa vuoksi sopii mahdollisimman huonosti vastuullisten aikuisten ja päättäjien pelinappulaksi.

Silti sättiminen suuntaan tai toiseen ei auta, vaan se, että tuodaan hädässä olevat lapset vihdoin turvaan.

 

22.3.2019

Oikeusvaltio ei toteudu tai säily itsestään

Suomalaisen yhteiskunnan ja sitä kautta suomalaisten hyvinvointi ei olisi mahdollista ilman luottamusta: ilman luottamusta siitä, että sopimukset pitävät ja kaikkiin pätevät samat säännöt. Eduskunnan tärkeimpiä tehtäviä on huolehtia, että ihmiset voivat luottaa oikeuksiensa toteutumiseen ja vaatia niiden toteutumista sekä osaltaan varmistaa, että oikeudet toteutuvat. Tätä kutsun tässä oikeusvaltioksi.

Suomessa luottamus viranomaisiin on vahvaa, ja toisaalta korruptio kansainvälisesti verrattuna vähäistä. Oikeusvaltion säilyttäminen tai etenkään sen vahvistaminen ei ole kuitenkaan itsestään selvää. Vaikka moni asia on hyvin, suomalaisten arkea vaikeuttavat ja luottamusta oikeusvaltioon horjuttavat tällä hetkellä muun muassa pitkät ja kalliit oikeudenkäynnit, sosiaalietuuksien käsittelyjen epäselvyydet ja viipymiset sekä pääsy oikeudellisten asiantuntijapalvelujen piiriin.

Varakas kansanosa pystyy peräämään oikeuksiaan omalla kustannuksellaankin ja matalatuloisin tiettyyn tasoon asti valtion kustantaman oikeusavun turvin. Keskituloisten ongelmaksi koituu, etteivät he aina ole oikeusapuun oikeutettuja, mutta eivät toisaalta pysty talouttaan rikkomatta kustantamaan maksullisia asiantuntijapalveluita. Yksityisten oikeusturvavakuutukset eivät riitä kattamaan laajojen riita-asioiden kuluja eivätkä oikeusturvavakuutukset kata kaikkia riita-asioita. Usein työsuhteeseen tai perhesuhteisiin, kuten perintöasioihin ja eroamiseen, liittyvät riita-asiat eivät kuulu oikeusturvavakuutusten korvausten piiriin.

Poliisi, syyttäjä- ja tuomioistuinlaitos kamppailevat resurssiensa, ja sitä myötä myös palvelunsa laadun, kanssa. Liian moni joutuu odottamaan asiansa ratkaisua niin pitkään, että lopputuloksella ei ole enää välttämättä edes merkitystä.

Luottamusta oikeusvaltioon on kaikin tavoin tavoiteltavampaa ja edullisempaa ylläpitää kuin rakentaa uudelleen, jos luottamus kerran menetetään. Toisaalta oikeusvaltion rapistumista on hankalaa havaita ennen kuin sen korjaaminen on jo hyvin vaikeaa. Tästä voimme nähdä lukuisia kansainvälisiä esimerkkejä.

Tulevalla vaalikaudella yksi tärkeimmistä asioista onkin varmistaa, että ihmisten arkeen keskeisesti vaikuttavien viranomaisten, oikeuspalvelujen ja tutkinta- sekä tuomioistuinviranomaisten resurssit ovat tasolla, joka takaa suomalaisten luottamuksen yhteiskuntaan. Julkisen oikeusavun kattavuus tulee selvittää ja sitä tulee tarvittaessa kehittää niin, ettei pääsy oikeusturvan piiriin vaarannu.